perjantai 15. kesäkuuta 2018

Ensimmäinen kuukausikatsaus

Hei kaikille. On aika ensimmäiselle kuukausikatsaukselleni. Ajoitus tulee olemaan aina noin kuun 15.päivän tienoilla, johtuen palkanmaksusyklistä. Mutta, itse numeroihin.

Toukokuun 15.päivä oli sijoituksieni arvo Nordnetissä 6156 euroa. Touko-Kesäkuu olikin hieman turbulenttia, ja salkku saattoi mennä prosentin ylös, ja tulla seuraavana päivänä vastaavaa vauhtia alas. Suurena syynä tähän oli epävarmuus Yhdysvaltojen asettamista tulleista, sekä pelko EU:n mahdollisesta koronnostosta. Kuun aikana aktivoin myös salkkuuni superluotto-ominaisuuden, jota kuitenkaan en ole vielä käyttänyt. Kesäkuun 15. päivä salkkuni arvo pörssin suljettua oli 6279 euroa. Kasvua kuukaudessa 123 euroa. Alla on vielä tiivistettynä tilanne, sekä Kesäkuun palkasta tehty sijoitus salkkuun.

Myös Nokia osingot kasvattivat salkkua kuukauden aikana, joten pelkästä kurssinoususta lähes 2% kuukausinousu ei johtunut. Vastaavia kuukausia saisi olla toki enemmänkin, mutta vuosittaisen tavoitteen ollessa tasainen 7-9% 25 vuoden aikajänteellä pidän nykyistä kehitystä hyvänä.


6156€     Salkun arvo Toukokuun 15
6269€     Salkun arvo Kesäkuun 15

Kasvua
123€

Kasvu prosentteina
1,84%

Sijoitettu salkkuun 15.6
1000€

Salkun arvo 15.6
7269€

Tämä teksti ei sisällä sijoitussuosituksia, tai maksettua mainontaa.

maanantai 11. kesäkuuta 2018

Norjan tutkimista

Olen jo hetken aikaa miettinyt salkkuni laajentamista vahvemmin ulkomaille. Tässä kuitenkin on ollut hieman esteenä aika, jota ei ole rajattomasti käytettävissä. Kuitenkin, erityisesti länsinaapurimme, sekä pohjoisen naapurin osakkeet ovat kiinnostaneet. Tässä on auttanut kovasti kielitaito, jonka johdosta myös paikallisten talousartikkeleiden sekä yritysanalyysien lukeminen on antoisaa, ja tarjoaa tervettä näkökulmaa erityisesti pohjoismaisten suuryritysten osalta.

Eräs sivusto on kuitenkin mielestäni pitkän linjan sijoittajalle erityisen kätevä. Tämä on norjalainen http://utbytteinfo.com/ jossa on tarjolla yhtiöiden kurssihistoria, sekä osingonmaksutietoja noin 20 vuoden ajalta. Tämä on mielestäni erittäin loistava työkalu silloin, kun etsii pitkäjänteisiä osinkoa maksavia yhtiöitä, vaikka osakkeen kurssi olisi ollutkin volatiili.

tiistai 5. kesäkuuta 2018

Säästöä ajamalla kaasulla

Ajattelin hieman jakaa kokemuksiani päätöksestäni hankkia maakaasukäyttöinen auto 2017 loppupuolella. Kyseiseen aikaan Gasum tarjosi "aja niin paljon kuin haluat 89 euroa kuussa" tarjousta, jossa kuitenkin on kuukausittainen käyttökatto. Gasumin sopimuksen mukaisesti käyttökatto on 190kg kaasua kuukaudessa, joka tarkoittaa noin 4200 kilometrin kuukausittaista ajomatkaa. Vuoden aikana tämä tarkoittaa laskennallisesti auton kulutuksesta riippuen noin 50 000 kilometrin mittaista matkaa.

Omalla kohdallani päätökseen vaikuttivat suuret ajomääräni, joista noin 20 000 - 30 000 kilometriä vuodessa ovat kilometrikorvauksen alaista ajoa. Omistin aikaisemmin suurehkon diesel-moottorilla käyneen auton, jonka keskikulutus oli noin 7 - 8 litraa sadalla kilometrillä. Nykyisellä autollani ajan noin 4,2kg kaasumäärällä 100 kilometriä.

Kampanjan hyviksi puoliksi mainitsisin sen, ettei kuukausittaista kattoa takkauksille ole asetettu. Tankkausmäärä yhden vuoden aikana saakin olla 12x190kg = 2280kg. Oman autoni ajotietokoneen keskikulutuksen mukaisesti laskettuna, pystyisin ajamaan noin 54 200 kilometriä vuodessa, kiinteään 89 euron hintaan kuukaudessa. Pidän tätä erittäin hyvänä tarjouksena. Alla olen esittänyt laskelmat siitä, millä kilometrimäärillä tuo 89 euron kuukaudessa tulee halvemmaksi kuin "pumpulta tankkaaminen", sekä vanhan sekä uuden auton polttoainekustannukset eriteltynä.

Ajon hinta per 100km

Vanha Auto
7,5 l x 1,38€ / litra = 10,35€ per 100km

Kaasuauto ilman tarjousta
4,2kg x 1,24€ / kg = 5,20€ per 100km

Kaasuauton break-even tarjouksella
89 € / 5,2€ = 17,11
17,11 x 100km = 1711km /kk

1711km * 12 = 20532km

Tekemällä ylläolevat laskelmat, tulee 89 euron kuukausikustannus polttoaineen kanssa halvemmaksi silloin kuin ajomäärä ylittää noin 20500km vuodessa. Olen laskenut vielä alle maksimaalisen hyödyn tarjouksesta, sekä mihin 100 kilometrin matkan hinta tarjouksen täydellä käytöllä asettuu.

89€ x 12 = 1068€ / a
1068€ / 2280kg = 0,46€ / kg
0,46€ / kg * 4,2kg = 1,97€

Esitetyillä laskelmilla jo ilman tarjousta tankkaaminen, on laskenut polttoainekustannuksiani lähes 50 prosenttia. Mikäli onnistuisin ajamaan vuoden aikana erittäin paljon, ja hyödyntämään koko tarjouksen, olisi säästöni polttoainekustannuksissa vanhaan autoon verrattuna 80,97 prosenttia. Rahallinen säästö vuosittain keskimäärin toteutuneella 30 000 kilometrin ajomatkalla on laskettua alapuolella.

10,35€ per 100km * 300 = 3105€ / vuosi
5,20€ per 100km * 300 = 1560€ / vuosi
89€ / kk * 12 = 1068€ / vuosi

Lopuksi voin todeta, että vaikka olen vaihtanut autoani ja hyödyntänyt annettua tarjousta, tulen tarjouksen loputtuakin säätämään polttoainekuluissani huomattavat 50%, joka on rahallisesti jo merkittävä summa. Tässä tulee kuitenkin ottaa huomioon edeltävä ajoneuvoni, jonka kulutus oli melko suuri diesel-autoksi. Kirjoituksessa ei ole otettu huomioon mahdollisen autoveron vaikutusta vuosittaisiin kustannuksiin, joka ajaisi ympäristöystävällisemmästä päästötasosta johtuen yhtälöä vielä suuremmin kaasuauton puolelle.

Tämä julkaisu ei ole maksettu mainos, vaan kertomus omasta toiminnastani.

maanantai 4. kesäkuuta 2018

Kun hotellielämä maistuu puulta

Työ ja matkustus. Kun kerron miten paljon työni tätä sisältää, on se monen kuulijan mielestä hohdokasta. Matkustat eri maihin, näet niin paljon. Ravintoloissa käynti on varmasti upeaa. Lista olisi oikeastaan loputon. Tämän hienoutta ylistetään, mutta kuitenkin samalla unohdetaan mistä kaikesta joudut matkustaessa antamaan periksi. Perheen, ystävien sekä muiden läheisten kanssa viettämästä ajasta.

Todellisuus on kuitenkin aivan muuta. Vuosien matkustamisen jälkeen jokailtainen ravintolassa syöminen alkaa maistumaan puulta. Monesti se illan annos on jokin alla esitetyn kaltainen, erityisesti mikäli satut matkustamaan yksin. Esitetty kuva on edeltävältä viikolta, jolloin satuimme kahden kollegan kanssa majoittumaan Suomessa samassa hotellissa. Yksinkertaista, mutta toimivaa, sekä ennenkaikkea rentouttavaa.


En kannusta kyseiseen elämäntyyliin, tai tekemään kuten jutussa kerrotaan. Tästä huolimatta esitetyn mainion illan sai aikaiseksi vain yhdellä laatikolla suomalaista autuutta, sekä S-Marketin salaattipöydän antimilla. Antimien seuraksi kelpaa hotellihuoneen televisio HDMI-sisääntulolla, josta voidaan katsoa yhteistuumin legendaarisia elokuvia. Kuten esimerkiksi Tapio Piiraisen mainioita tuotoksia "Siivoton Juttu" tai "Poliisin Poika".

Koska blogissa on kyse myös taloudesta, oli tämän illallisen sekä elokuvan hinta ruokajuomineen noin 18 euroa per henkilö.






sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Sijoitusstrategiastani

Monesti myös Sharevillessä, jossa seuraan keskustelua melko tiiviisti siihen osallistumatta, nousee esille eri henkilöiden strategiat sijoittamisessa. Tässä tekstissä kerron omista motiiveistani, sekä avaan hieman taustaa miten päädyin strategiaani.

Tutkittuani ensin eri mahdollisuuksia lähteä etenemään sijoittajanurallani, valitsin loppujenlopuksi näistä poluista helpoimman. Buy and hold. Työstäni johtuen, en pysty toisinaan kovinkaan tiivisti seuraamaan markkinoiden kehitystä, joten olen päättänyt tehdä sijoituksiani tiettyihin yrityksiin tällä taktiikalla.

Yrityksiä valitessani kiinnitän huomiota suuresti siihen, onko yrityksen tuote ja markkina sellainen jolle on tarvetta vielä mahdollisesti 10 vuoden päästäkin. Toisekseen, kiinnitän huomioni siihen, onko yrityksellä olemassaolevaa likvidiä omaisuutta, esimerkiksi kiinteistöissä (Citycon), tai patenteissa (Nokia). Mikäli yhtiöllä on mielestäni riittävästi sellaista omaisuutta, joka pitää tasetta yllä myös mahdollisina huonoina aikoina, sekä pitää yrityskaupan mahdollisuuden tulevaisuudessa auki, nousee yhtiö omalla listallani suht korkealle.

Toisekseen, pyrkimykseni on vältellä yhtiöitä, joiden arvo perustuu oletukseen. Tällaisena pidän itse esimerkiksi Teslaa, jonka markkina-arvolle en näe itse vastinetta fyysisen, tai immateriaalioikeuksien puitteissa. Mikäli taasen markkinoilla ei kuukauden tällaisena hetkenä ole juurikaan mitään ostettavaa, tulen sijoittamaan rahani lähinnä Nordnetin tarjoamiin superrahastoihin, tai muihin rahastoihin joiden hallinta- sekä hankintakustannukset ovat minimaalisia.

Tämän toteuttamiseksi olen kuukausittaisistani tuloista varannut 1600 euroa. Tämä summa on jaettu kahteen osaan. 800 euroa tulen sijoittamaan suoraan sijoituksiini kuukausitasolla, ja tuon toisen 800 euroa varaan itselleni ihan vain siihen kaikkeen mukavaan ja kivaan mitä nykymaailma tarjoaa. Mikäli tästä summasta jää kuukausittain ylitse, tullaan myös nämä varat sijoittamaan. Mikäli kuukausi olisi erittäin juhlarikas, ja tuo 800 euroa ylittyy, rahoitetaan tämä muista säästöistä ja palautetaan seuraavan kuukauden budjetista.

Tässä nopeasti selitettynä sijoittamiseen liittyvät suunnitelmani. Muusta taloudenpidosta kirjoitan sitten myöhemmin. Tästä on hyvä aloittaa.