maanantai 4. kesäkuuta 2018

Kun hotellielämä maistuu puulta

Työ ja matkustus. Kun kerron miten paljon työni tätä sisältää, on se monen kuulijan mielestä hohdokasta. Matkustat eri maihin, näet niin paljon. Ravintoloissa käynti on varmasti upeaa. Lista olisi oikeastaan loputon. Tämän hienoutta ylistetään, mutta kuitenkin samalla unohdetaan mistä kaikesta joudut matkustaessa antamaan periksi. Perheen, ystävien sekä muiden läheisten kanssa viettämästä ajasta.

Todellisuus on kuitenkin aivan muuta. Vuosien matkustamisen jälkeen jokailtainen ravintolassa syöminen alkaa maistumaan puulta. Monesti se illan annos on jokin alla esitetyn kaltainen, erityisesti mikäli satut matkustamaan yksin. Esitetty kuva on edeltävältä viikolta, jolloin satuimme kahden kollegan kanssa majoittumaan Suomessa samassa hotellissa. Yksinkertaista, mutta toimivaa, sekä ennenkaikkea rentouttavaa.


En kannusta kyseiseen elämäntyyliin, tai tekemään kuten jutussa kerrotaan. Tästä huolimatta esitetyn mainion illan sai aikaiseksi vain yhdellä laatikolla suomalaista autuutta, sekä S-Marketin salaattipöydän antimilla. Antimien seuraksi kelpaa hotellihuoneen televisio HDMI-sisääntulolla, josta voidaan katsoa yhteistuumin legendaarisia elokuvia. Kuten esimerkiksi Tapio Piiraisen mainioita tuotoksia "Siivoton Juttu" tai "Poliisin Poika".

Koska blogissa on kyse myös taloudesta, oli tämän illallisen sekä elokuvan hinta ruokajuomineen noin 18 euroa per henkilö.






1 kommentti:

  1. Tulipa nälkä. Vaikkakaan ei heti matkustamaan mieli :) Hyvää blogeilua!

    VastaaPoista